keskiviikko 11. helmikuuta 2015

BLUES NEWS/ Mikke Nöjd

REBOUND
Tiger & Ravens
(Turenki CD-14200-32) -14

(1) Tiger Man (2) Just Like You Are (3) Ride Me (4) Love Impossible (5) Days Of Blue (6) Brunette & Blonde (7) I Want You (8) You Make Me Feel So Good (9) Hornhill Top (10) Ravens


Loisteliaan ”Royal Decadence” -albuminsa jälkeen osoittaa Rebound-yhtye melkoista pelimieshenkeä. Ryhmä kun on putsannut pöydän, palannut lähtöruutuun ja tehnyt tyystin erilaisen levyn kuin edeltäjä oli. Rohkeaa toimintaa, toivottavasti fanikunta pysyy kelkassa – toisaalta näitä ralleja on varmasti ajettu jengille sisään jo livenä. Rebound sekoittaa tyylilajeja ja koulukuntia isolla kauhalla ja imuun on osunut mm. pop-, blues- ja vaikka mitä vaikutteita, unohtamatta tietenkään rockabillyä. Välillä tuntuu kuin suunta vaihtuisi kuin flipperikuulalla ja silti lopputuloksena on johdonmukainen kokonaisuus.

Kaikille tuttu avausraita Tiger Man nostattaa hikeä pintaan, bändi rytistää hirmukierroksilla. Eikä esim. Ride Me anna otteiden pehmetä yhtään, biisi on kunnon puukotusta ja komppi tuntuu selkäytimessä asti. Tyylikkäästi toteutettu Days Of Blue etenee vahvasti ja tekee pohjia kiekon kovimmalle lataukselle. Brunette & Blonde on sekin huikeavauhtinen ja adrenaliinia tihkuva esitys, joka pursuilee oikeaoppista hyvin suunnattua raivoa. I Want You on puolestaan modernia melodista billyttelyä. LoFi-alulla varustettu Hornhill Top muuntautuu rapeaksi rockabilly-mediumiksi, turhan pitkäksi venytetty kesto vie kuitenkin biisistä iskevyyttä. Päätöksen Ravensilla sahataan jo psykon naapurustossa.

Uudet tuulet puhaltavat mm. Just Like You Are -raidalla, joka etenee poppisottein todella rivakasti. Kevyemmän osaston ykköspotti osuu Love Impossiblen kohdalle, joka keinuttaa kivasti ja kitarankielien paikalle on laitettu rautalankaa. Hetkittäistä herkistelyä esiintyy myös I Want Youlla. Ketteräliikkeinen You Make Me Feel So Good erottuu joukosta muista poikkeavan soundipolitiikkansa johdosta.

Niin vaan Rebound keräsi jälleen aimo tukun päänahkoja kitarapiuhoistaan roiketettaviksi. Nyt on sellainen tutina, että ”Tiger & Ravens” tulee pyörimään kaukalossa vielä pidempään kuin edeltäjänsä ”Royal Decadence”.

Mikke Nöjd

(Julkaistu Blues News-numerossa 6/2014.)

tiistai 10. helmikuuta 2015

Rebound - Tiger & Ravens (Turenki Records) SOUNDI/Asko Alanen 4/5


Verratonta, miten rockabillyn ja rock'n'rollin juuret kiskaistaan jälleen kerran mullista esiin ja risteytetään hedelmällisesti katurockiin, autotallirevitykseen ja voimapoppiin. Charlie Richin Sun-singlestä nimensä ottanut bändi heittää heti albumin kärkeen coverina Elviksen keikkahitiksi muodostuneen Tiger Manin, joka sekin on alun perin (Rufus Thomasin) Sun-single.
Melrosessa pitkään läskibassoa jytyyttäneen Repa Nurmen ohjastama nelikko ei kuitenkaan näpertele tyyliään minkään muinaisen esikuvan mukaan, vaan lataa vauhdikkaan elvistelyn perään kymmenen tiukkaa omaa kappaletta.
Kun levyn selkärankana on hyviä biisejä sekä ajattomia, tanakasti toimivia kitarariffejä, saavat estottomasti ryöstöviljellyt retrokompit ja laulumelodian rakenteetkin rennon, tuoreen ja särmikkään soinnin.
Nurmen laulun ja Artturi Ranta-ahon kitaran keskinäinen dialogi pelaa aktiivisesti. Rebound ei kosiskele helpoilla tyylipastisseilla, vaan muokkaa intomielisen antinsa perusaineksista astetta kiinnostavampaa, värikästä ja jäntevää rock- ja poptyöstöä.
Kuviot ovat hallussa 60-luvun beat-helkyttelystä psykobillyn vimmaisampaan tahkoamiseen.

Arvio julkaistu Soundissa 12/2014
Asko Alanen 4/5

perjantai 9. tammikuuta 2015

Rebound: Tiger & Ravens

Reboundin tarina linkittyy vahvasti Melroseen. Laulaja-kitaristi Repa Nurmi hoiti Melrosessa basistin tonttia vuoteen 1990 asti, kunnes yhtye löi hanskat naulaan. Nurmi perusti Reboundin, joka vannoo myös perinnetietoisen rock’n’rollin nimeen.
Bändin kolmannen täyspitkän polkaisee käyntiin väkevä versio Tiger Manista. Elviksen ja monen muun tötteröpään ohjelmistoon aikoinaan kuulunut kappale on muuttunut Reboundin käsittelyssä vielä astetta rajummaksi, kiitos Nurmen energisen laulusuoristuksen sekä tiukan sovituksen.
Loput kymmenen raitaa ovat omaa tuotantoa ja hyvä niin. Nelikko on kahlannut populaari- ja juurimusiikin historian läpikotaisin, sillä puhtaan rock’n’rollin ohella mukaan mahtuu yllättävän monenlaista ainesta. Esimerkiksi Just Like You Are viettää varhaisen Beatlesin suuntaan kun taas Hornhill Top tuo mieleen southern rockin.
Tässä onkin Reboundin vahvuus: bändi ei vanno minkään ortodoksisen suuntauksen nimeen, ei yritä kuulostaa kuusikymmentä vuotta vanhalta lieriölevyltä, vaan puhtaasti omalta itseltään. Se tarkoittaa monipuolista tyylikirjoa sekä napakkaa yhteissoittoa.
Mikko Siltanen