Siirry pääsisältöön

                             REBOUND NEW LINE-UP!

Hei vaan kaikille! Tää nyt on sitten niinkuin mahdollisimman epävirallinen, mutta virallinen tiedote. Asia koskee Rebound- yhtyeen kokoonpanon muutosta.
Basistina toiminut Rami Soini ilmoitti jo keväällä, että hän jää mieluusti pois Reboundista,

mutta kun oikeanlaista soittajaa ei heti siihen rakoon löytynyt ja muutenkin aikataulut meni niinkuin meni, niin lopulta vasta nyt Rami pääsee poistumaan takavasemmalle.

Asia on edennyt varsin rauhallisesti eikä tähän nyt kauheen suurta dramatiikkaa saa kehiteltyä millään. Mutta ja tottakai se otti päähän silloin keväällä, mitä sitä kiertelemään.
Asioilla on kyllä tapana järjestyä ja niin tälläkin kertaa.
Uusi basisti löytyi kaverin suosituksella, kiitos Pasi Rytkönen, vaikka tuttuhan Mika on ollut jo pitemmän aikaa. Railon Mikalla oli vaan kesällä niin paljon keikkoja, joten ehdittiin pitää koko kesänä vain yhdet treenit. Nyt kun olemme saanet pidettyä muutamat treenit, niin tulee tunne, ettei tässä missää suossa tarvota. Homma toimii ja etenee nyt lineaarisesti(mitä se ikinä tarkoittaakaan!:D) kohti tulevia haasteita.
Joten asia kookospähkinänkuoressa: Kiitos Rami, todella-todella paljon hyvin tehdystä duunista Reboundissa ja mahtavaa, että meillä on mahdollisuus tehdä soittohommia jatkossakin yhden tunnustetun ykköstykittäjän kanssa.


Nykyinen kokoopano on siis Repa Nurmi - laulu ja komppikitara, Tommy Rolex - Rummut ja perkat, Artturi Ranta-aho- soolokitarat ja Mika Railo - läskibasso.
 
Rebound´s new line up: Repa Nurmi - vocals and acoustic guitar, Tommy Rolex - drums, Artturi Ranta-aho - lead guitars and new member Mika Railo on the doublebass. Mika Railo is one of hardest bassplayer from Finnish rockabilly scene. He has played with Robert Gordon, Sun records legend Hayden Thompson, Rock - Ola & Wheelers, Maibel & Misfires, Miss Treatment, Phantom 409, Miki Lamarr and so on...
After a few rehesals, Rebound will be back in business! See you soon! 
 

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tarmo tulee -oletko valmis?

  Reboundin Tarmo albumin julkaisu on tällä hetkellä kalkkiviivoilla ja viikolla 12 levy puristetaan kauniiksi vinyylilevyksi Helsingin levypuristamolla Kyläsaaressa. Niille, jolle ei ole vielä valjennut, niin tällä kertaa kyseessä ei ole ihan normipaketointi, vaan hieno "deluxe edition", joka pitää sisällään gatefold-kansiin pakatun värivinyylin ja promo ceedeen sekä liitteen. Levyä on myyty ennakkoon niin paljon, että varsinaisena julkaisupäivänä myyntiin riittää vain pieni erä. Tällä hetkellä niitä voi tilata tai käydä varaamassa vain ja ainoastaan Keravan Levyikkunasta. ( https://levyikkuna.fi/ ) Viikolla 14 (5.4) albumi julkaistaan myös digitaalisilla musiikkikanavilla, tarkoituksena on ehtiä toimittamaan fyysiset levyt ennen tätä. Kuitenkin kaikkeen kohdistuu aina ja iänkaikkisesti dramatiikkaa, joten pieni mahdollisuus myöhästymiseen on, tulevan kahden viikon lakon takia. Levyn kannet kun ovat vielä tällä hetkellä matkalla Suomeen Saksasta.  Levyn tiimoilta Rebound tek

Rebound - Ota Riski - on uusi single ja video!

  Rebound julkaisi uuden singlen ja videon juuri päättyneen Let`s Have A Party kevätkiertueen jälkeen. Kiertue on ehkä väärä sana, mutta kuulostaa komeammalta. Oli miten oli, Reiskat ehti käydä maaliskuussa Bobby Niemisen uudella studiolla ja nauhalle tarttui kolme uutta kappaletta, joista sinkuksi valikoitui Ota Riski!.  Kaksi muuta jäi vielä talteen odottamaan sopivaa ajankohtaa ja tarkoituksena on tietysti myös pukata uutta albumia, joten sitäkin silmällä pitäen materiaalia haalitaan kasaan. Levyn teko on nyt puolivälissä, joten ihan ei kannata pidättää hengitystä. Deadlineä ei ole asetettu. Vielä. Uusi video ilmestyi YouTubeen poikkeuksellisesti ennen spottari-sinkkua ja se on editoitu Repa Nurmen ja Mikki Niinivaaran laajasta 8mm-kaitafilmi arkistoista. Viimeisen silauksen teki vielä Arto Törmänen. Video ei sisällä juonellista tarinaa luonnollisestikkaan, mutta sopii musan kanssa täydellisesti. Juuri oikeanlaista kemiaa ja jos oikein tarkasti katsoo, saattaa videosta löytää "

Reboundin Laiskanlinna nyt myös animaatiovideona!

https://youtu.be/c4uFEmkV6KM?si=hK8I94FTASr6sQsD Ei ole paljonkaan vettä virrannut Vantaanjoessa, kun Reiskat julkaisevat jo uuden videon. Tällä kertaa töihin patistettiin Arto Törmänen, joka loihti What´s Upin viestiin mahtuvasta käsikirjoituksesta upean kuvituksen kappaleeseen.  Juoni ei mene kappaleen mukaan, vaan se on kertomus bändistä, joka kokee kaiken mahdollisen matkalla keikalle ja takaisin. Samalla se on myös kunnianosoitus niille tuhansille yhtyeille ja artisteille, jotka jaksavat vuodesta toiseen tehdä baarikeikkoja ilman sen suurempaa sukseeta ja jotka saavat maistaa Rock´n Roll lifestailin karumpaa puolta. Videosta tehdään vielä toinen versio kansainvälisille elokuvafestivaaleille, mutta siihen palataan myöhemmin. Ohjaus, käsikirjoitus ja editointi on Repa Nurmen ja Arto Törmäsen käsialaa, animaatio Arto Törmänen.  Laiskanlinna on saanut muutenkin hyvää tuulta purjeisiinsa. Sitä on soitettu mukavasti Ylen mainioissa musiikkiohjelmissa ja viikolla 47 se nousi Suomen Epävi