keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Meteli.net Download Chart 37/2009


THANK YOU!!!

8/10 Rebound:Highways, Backsides & Sideways (Jupiter Stroll) SUE 9/2009 (#134)



Melrosen alkuperäisenä basistina tunnetuksi tullut Repa Nurmi vetäytyi bändistä eroamisen jälkeen julkisuudesta ja bändikuvioista liki kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Nyt mies on palannut uuden Rebound-yhtyeen kera.
Rebound on paluu Repan nuoruudenrakkauteen rockabillyyn vielä aidommassa hengessä kuin Melrose aikoinaan. Uutuus albumin avaus Satisfied tosin on silkkaa Tokelaa ja kumppaneita, mutta muualla meininki on perinnetietoisempaa. Kiitettävästi Rebound onnistuu kuitenkin puhaltamaan kauan kaivattua omaa ilmettä yli viisikymppiseen tyylilajiinsa.
Singlebiisit License To Love ja Bad-Cool-Love ovat modernimpaa(tai 80-lukuisempaa!) billytykitystä ja kulkevat kuuluisan höyryveturin lailla, mutta parhaimmillaan Rebound on ehkä kuitenkin kantrahtavamman materiaalin kimpussa kuten hienot Rescue Me ja Crush On You oivallisesti osoittavat.
Soundit ovat modernit, mutta tyylitietoiset, bändi hallitsee toimialansa ja laulukin toimii pääasiallisesti kiitettävästi ja pienistä ääntämysongelmista huomauttelu olisi jo nipottamista.
Tervetuloa takaisin, Repa!

Jyrki Mäkelä

lauantai 12. syyskuuta 2009

Rumba pikatuomio


Rebound:Highways, Backsides & Sideways (Jupiter Stroll) * * *
Entisen Melrose-pystybasistin liidaama kvartetti pysyttelee piirun verran lähempänä juuriaan kuin Francine, mutta pop, country, beat, psykobilly ja jopa tango saavat rouhealla "billyäänitteellä" jalansijansa. Potentiaali on pantu merkille laajalti, ja toinen tai kolmas albumi saattaa osua kokonaisuutenakin samaan häränsilmään kuin pari debyytin ryhdikkäintä rallia.
Ola Saarinen

tiistai 8. syyskuuta 2009

The Walls Have Ears / Pussy Drive Big Beat nro 4


REBOUND - The Walls Have Ears / Pussy Drive (Jupiter Stroll Records )
Uuden uutukainen Cd-single Reboundilta, joka edellisen levyn tavoin antaa luvan odottaa elokuussa 2009 ilmestyvältä pitkäsoitolta paljon. Sinkun nimibiisi on tuttu tangosävelmä, jota on käsitellyt niin Eino Grön kuin Elviskin. Reboundin käsittelyssä tulinen tango ja rupinen rock & roll kohtaavat ja lopputulos on maukasta kuultavaa. Sähkökitarat lyövät tanakasti tangon iskut ja kontrabasso kuljettaa kappaletta ilmavasti eteenpäin. Tyylikästä ja taidokasta!
Sinkun toinen biisi, "Pussy Drive" ,liikkuu erilaisella maaperällä Biisi on komeasti eteenpäin rullaavaa garagebillyä ja myös Reboundin omaa tuotantoa Helkkarin hieno julkaisu, ja kuten todettu: Pitkäsoitto ilmestyy vielä tänä vuonna!
Markku Salo

maanantai 7. syyskuuta 2009

Greetings from Norway! 9.9-09 (Figure out!)


Rebound: "License To Love" - 3-spors cdsingel

Jupiter Stroll Records

* * * * *

Repa Nurmi, aka Rebound, er i disse dager ute med sitt debutalbum. "License To Love" er en trespors singel med smakebiter fra denne. Finske Rebound spiller t�ff, hard og moderne rockabilly, ikke helt ulikt svenske Jet Black Combo.

Tempoet er h�yt i tittell�ta. Masse vreng p� gitar og frenetisk slapping p� bassen, t�ff l�t og vi tilgir litt finsk engelskuttale p� vokalen. Tempoet er en anelse saktere p� l�t to, "Bad, Cool Love", som er en live innspilling fra Jailhouse Party 11. oktober 2008. P� siste l�t, den instrumentale "Havanna Holiday", er tempoet roet ned og man har tatt fram kassegitarene. Fint og laidback.

Denne singelen klatret til sjuende plass p� de nasjonale listene � rockabilly rules in Finland! Vel fortjent, for dette er kvalitet tvers gjennom. Produksjonen er moderne og lyden er flott. Alle l�tene er originale og variasjonen i l�tmatrialet er stor. Coveret er profesjonelt og � ja, jeg kan faktisk ikke finne noe s�rlig � sette fingeren p� her.
Arild R�nes

Kadonnut basisti löytyi Helsingin Sanomat/ Nyt Liite 21.8.09


Helsinkiläinen Melrose oli 1980-luvun suosituimpia yhtyeitä. Tiukka trio hajosi vuonna 1990, kun alkuperäinen basisti Repa Nurmi katosi. Täydellisesti. Nurmi erosi Melrosesta, eikä häntä sen koommin nähty keikkalavoilla - ennen kuin nyt.
"Olin tulla hulluksi. Elämäni oli sekaisin. Minun oli pakko kadota bändikuvioista" Nurmi muistelee 1990- luvun alkua.
Vasta nyt , 19 vuotta myöhemmin , Nurmi on valmis palaamaan valokeilaan uuden yhtyeensä Reboundin kanssa.
Joutuiko menestyksestä maksamaan niin kovan veron, että katoamistemppu oli välttämätön?
"Juuri näin. Olemme Tokelan(Melrosen laulaja) kanssa kuin veljiä ja pysyneet väleissä, mutta tuskin tulen saamaan lähtöäni koskaan kokonaan anteeksi"
1980-luvun villeinä vuosina Nurmi niitti mainetta yhtenä energisimmistä rock-esiintyjistä Suomessa. Mikä on hapenottokyky tällä hetkellä? "Jos yleisö on vanhentunut mukanani, voidaan katsoa kumpi jaksaa kauemmin. Enköhän pudota yhä monta nuorempaakin kyydistä!"
Mikko Aaltonen

Jos on elossa tarvitsee rokkia! SUE Elokuu 8

Kun Repa Nurmi liittyi soittotaidottomana 14-vuotiaana bändiin 1980-luvun alussa, oli lopputuloksena menestystarina nimeltä Melrose. Nurmen sooloprojektina alkanut Rebound ei suostu jäämään sen varjoon.
Melrosen lävistäessä Suomen musiikkitaivaan suoraviivaisella rokillaan 1980-luvun puolivälissä oli Repa Nurmi 19-vuotias. Bändi perustettiin ilman minkäänlaisia soittotaitoja, kuten asiaan kuuluu. Suosion saavuttamiseen meni viisi vuotta.
- Suosio tuli yllätyksenä, vaikka meillä olikin hirveän vahva luotto siihen mitä tehdään. Me potkittiin toisiamme jatkuvasti perseelle ja meininki oli hyvä. Mutta nuorelle kundille menestys oli huikeata j asiat alkoivat liikkua tosi nopeesti. Maanantaina sitä meni lukioon tavallisen tyyppinä, ja perjantaina tuli ulos rokkitähtenä, Nurmi kuvailee.
Elokuussa 1990 Nurmi erosi Melrosesta. Hän ei ymmärettävästi halua puhua asiasta paljon, vaikka eron syyt löytyvätkin Reboundin nettisivuilta.
-Mun elämä oli ihan perseestä siihen aikaan. Kun elää noin kiihkeää aikaa, se vie veronsa. Mutta sanotaan vaikka niin, että se oli tuskainen päätös eikä välttämättä oma valinta. Teiniliitot harvemmin kestää, niinku mun veli totesi asiasta.
Mikään ei ole niin tärkeää kuin nykyhetki, eli eiköhän palata takaisin tähän päivään. Rebound on Nurmen sooloprojektina alkanut prosessi, josta myöhemmin muototui rockabillya soittava pumppu. Repan eli Rebound Greenin lisäksi bändissä musisoivat Aki Beisman(basso, yllättäen) Artturi
Ranta-Aho (kitara) sekä "kellontarkka rumpali" Tommy Rolex. Reboundin juurevaa rock´n rollia sisältävä debyyttipitkäsoitto Highways, Backsides & Sideways julkaistaan elokuussa. Kun kysyn, kuinka Rebound päätyi rockabillyyn, on vastaus selvempi kuin lestadiolainen juhannusaattona.
-Rockabilly päätyi minuun. Se on niin, että musiikki, joka kolahtaa silloin 13-14 vuotiaana, jättää jälkensä. Siinä iässä herää musiikkiin. Oli onni, että mulla oli vähän vanhempia rockabillyä diggailevia kavereita. Me tutkittiinkaikkia rokkilevyjä ja soitettiin tennismailoilla kitaraa, Nurmi hekottelee.
Vanhan liiton rock´n rollissa Nurmea viehättää kapinahenki, mutta ei mikään etelävaltioiden kpinointi, vaan pikemminkin henkilökohtainen muutoksenhaku. Hänelle musiikki on hieno taidemuoto, jossa bisnes on toissijaista.
-Musiikissa viehättää vimma ja itsensä ilmaisu täysin uniikilla tavalla. Eikä se ole aina musatyylistä kiinni. Esimerkiksi 22- Pistepirkko vetää samalla intohimolla,särmällä. Eikä musiikin tarvitse olla sellaista, että se sopii kaikille. Jos ihminen on elossa, se tarvitsee rokkia, Rebound tiivistää.
Reboundin musiikkia päätyi viime vuoden puolella amerikkalaisen dokumentaristin ja valokuvaajan Steve Gatlin dokumenttielokuvaan. Arch`s Iguanas - dokkari kertoo Hondurasilaisen leguaaniliskojen selvityimistarinan ja sillä kuullaan Reboundin instrumentaali Havanna Holiday. Gatlin hjasi Suomessa käydessään Reboundille musiikkivideon biisistä License To Love. Video voitti tänä vuonna Tiburonin leffafestareilla San Fransiscossa parhaan musavideon tittelin.
- Joo, se oli hassu juttu. Gatlin pyysi lupaa Havanna Holidayn käyttämiseksi dokkarissaan, suostuin heti. Kesti melkein pari vuotta ennekuin leffa julkaistiin, ja mä olin jo varma, ettei hommasta tule mitään. Arch´s Iguanasin ensiesitys oli lopulta Suomessa, ja Gatlinin ollessa täällä me tehtiin viikonlopun aikana musavideo. Hyvin tehty video on aina hvä käyntikortti, ja se löytyy tolta uudelta levyltä.
Reboundilla on kohtuulisesti keikkoja ja niitä tulee kokoajan lisää. Kerrohan, Repa, vielä lyhyesti, minkä takia jengin kannattaa tulla tsekkaamaan Reboundia?
- Jokainen keikkatilanne on uniikki. Rebound on yksinkertaisesti niin hyvä.
Teksti Teemu Purhonen
Kuva Pasi Rytkönen

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Osaavan monipuolista - Salon Seudun Sanomat

Rebound:Higways, Backsides & Sideways (Jupiter Stroll Records )
Highways, Backsides & Sideways -pitkäsoitto jatkaa siitä, mihin Rebound jäi hyvän menestyksen saaneilla singleillään.
Levy esittelee hyvällä tavalla osaavan ja musiikkityylinsä puitteissa harvinaisen monipuolisen yhtyeen.
Tusinan verran kappaleita sisältävä cd tarjoaa monipuolisen näkemyksen rockabillyyn. Sitä varsinaista perinnebillya ei kuuulla juuri lainkaan, vaan bändin lanseeraamassa "uuden aallon rockabillyssa" soi muun muassa kantri, rock´n roll, pop ja jopa tango. Mukana on myös energiapiikkinä ripaus punkahtavaa eliksiiriä.
Väkivavahvalla Satisfiedillä käynnistyvä ja heti perään liki perinnebilly Proud To Know Youlla jatkuva lyhyen ytimekäs 35-minuuttinen paketti on harvinaisen valmis ja anniltaan tyylikkään toimiva levy. Tämä sopinee sekä rockabillypiireille, että myös laajemmille kansanjoukoille.
Levyltä löytyvät muun muassa singleinä julkaistut License To Love ja The Walls Have Ears. Tarjolla on musiikin päätteeksi amerikkalaisen Steve Gatlinin tekemä, jenkeissä palkittu video License To Lovesta.
Veli-Matti Henttonen

Turun Sanomat 5.8 2009


Rebound - Highways, backsides & sideways 5/6
Rebound pani
haisemaan jo License To Love - singlellään, jossa armoton piiskaus kytkeytyi hulvattomaan V8-henkiseen roots-pörpätykseeen. Esikoisalbumin perusteella napakymppi ei ollut sattuma.
Highways, Backsides & Sideways on tiivis paketti, jossa näkemys ja asenne yhdistyvät saumattomasti. Melrosessa kannuksensa hankkineen Repa Nurmen johtama ryhmä näyttää, että kaikki käy kun homma on hallussa: Rebound palauttaa ansiokkaasti kiertoon monenlaisia juurityylejä ja muokkaa niistä omanlaistaan sointia.
Kvartetin käsittelyssä varhainen Rock´n Roll, western swing, rockabilly, coyntry, surf, psychobilly ynnä muut maanläheiset elementit päivittyvät tuoreeksi ja ärhäkkääksi ilmaisuksi. Esimerkiksi Bad Companyssa on oikeanlaista rähjäisyyttä ja You Got To Lose jytisee pitelemättömästi. Jäähdyttelytempoinen Havana Holidaykin kuumentaa tunnelman kihiseväksi.
Matti Komulainen